Tervetuloa! Welcome! Bienvenue! Benvenuto! Välkommen!

Toivon, että viihdytte!
Hope, that you enjoy!




lauantai 9. lokakuuta 2010

Romuja, tervetuloa! - Junk, welcome!




Nyt on teemana romuilu!!!! Käytin tänä syksynä sisäänkäynnin somistuksessa kaikkea mahdollista ja mahdotonta vanhaa kotoa ja luonnosta löytynyttä. Vain kukat ja kynttilät hankin kaupasta.

Aloitin projektin tyhjentämällä ja pesemällä koko terassin. Sitten haalin kaikki romut kädenulottuville ja sisäänkäynti näytti todellakin romuvarastolta!!! (Voi olla, että joidenkin mielestä näyttää edelleen :)))) Oli ruostunutta maitotonkkaa, harmaantuneita lautoja, laatikoita, betonin kappaleita, ruostuneita runkosänkyjä, säkkejä, kiviä ja vaikka mitä :)))

Tila on seitsemän metriä pitkä ja noin puolitoista leveä. Katos ja terassi yhdistävät talon autotallirakennukseen, jossa on pääovea vastapäätä varaston ja puuliiterin ovi. Kuva on otettu niiden edestä. Oikealta kuljetaan pari postausta aiemmin näkyneelle aurinkoterassille. Vasenta reunaa rajaa kolme suurta muurikiveä, jotka ovat vanhan rakennuksen kivijalasta peräisin. Niiden kanssa on rajattu kaksi kulkuaukkoa.

Talon värit ovat olleet alusta asti ongelma kaikenlaisen somistuksen kanssa. Tämä talo selvästi ilmaisee väreillään olevansa myrkyllinen! Mutta se on ensi kevään listalla. Nyt yritän ohittaa niiden ärsyttävän vaikutuksen parhaani mukaan.

Ovessa on vaahteranlehtikranssi. Sen vasemmalla puolella ruosteisessa maitotonkassa vaahteranoksia ja niiden edessä oranssissa puulaatikossa kanervia. Myös vanhan mehumaijan alin osa on päässyt callunoiden pesäksi suuren kiven päälle.
Yläkuvassa hyvin näkyvä penkki on rakennettu omalta pihalta kaadettujen puiden pölleistä ja vanhasta kellotapulin ovesta. Sen edessä on toinen kanervalaatikko, jotka nekin ovat armeijan varustelaatikoita.


Penkille nostin yhden suurista lyhtyistä ja päällystin pari tyynyä kahvisäkeillä. Penkin yläpuolelle rakensin vanhasta laudasta ja kaapin perukoilta löytyneistä tarpeista naulakon, johon tein tervetuloa-kyltin niinikään vanhasta laudasta. Punainen kranssi on oman pihan korallikanukoista tehty. Hevosenkenkä on löytynyt lenkkipolulta ja penkin alla olevat ruosteiset jättinaulat ovat lionneet Kymijoessa vuosikausia ja ne on nostettu pioneerien toimesta jokea siivottaessa. Niiden alkuperää en tunne, mutta pelastin ne  kaatopaikkakuormasta.

Vasemmalla näkyy ruosteinen ritilä, joka on kahden runkopatjan muodostama seinäke. Olin varma aloittaessani, etten sitä siihen jättäisi ja sanoin itselleni vain kokeilevani. Siinä se kuitenkin nyt on ja joka päivä siitä tykkään enemmän. Se on juuri niin krouvi kuin voi odottaakkin. Lisään sen yläosaan myöhemmin havuköynnöksen ja itse ritilään laitan valot. Sen edessä on joesta niinikään pelastettu ikivanha lauta parin harkon päällä. Laudalla on kynttilöitä säilykepurkeissa. Tuolit saivat kahvisäkit hupuikseen ja yhden säkin pistin matoksi tähän ryhmään. vielä pari koivupölliä, ruskaisia oksia peltipurkissa ja lisää lyhtyjä.

Pöydän yläpuolella roikkuu kolme korallikanukan oksista kaaospunonnalla tehtyä palloa. Pöydällä on säkissä pieni tarhakataja ja valkoiseksi maalatussa saviruukussa valkoinen syklami jäkälän ympäröimänä. Taustalla olevan taulun olen rakentanut pari vuotta sitten. Siinä on mustaksi maalatulla vesivanerinpalalla erilaisia puiden oksia kukiksi sommiteltuna. Sillä on myös kaksi samankokoista kaveria, jotka nyt eivät mahtuneet tähän tilaan. Toinen on käpytalu, jonka tausta on peitetty yksittäisillä suomuilla ja seassa on männynkävyistä muotoiltuja kukkia. Toinen on rakennettu kotipihalta kerätyistä erivärisistä kivistä. Pöydällä on tietysti myös kynttilöitä ja teemaan sopivasti kirpparilta ostetulla tarjottimella säilykepurkeissa. Liinan olen virkannut komekymmentävuotta sitten! Pieni kranssi on oman pihan villiviineistä. Pöydän alla on vanha kori, joka on täytetty haapaklapeilla. Niiden pinta on hurmaavan harmaa!!!
 Suurten kivien eteen asettelin callunoita ja kiviä. Callunat istutin purkkeineen betonilaattoihin, joissa  on reikä keskellä. Olen valanut ne vuosia sitten ja aikomus oli tehdä niistä japanilaista kivilyhtyä muistuttava lyhty, mutta niistä tuli niin painavia, että lyhdyn kasaus on aika mahdoton urakka.


Rappurallin molemmin puolin laitoin suuret ruukut ja rakensin niihin kanaverkosta pallon, jonka peitin sammaleella. Sammalpallon takana lyhtypöytänä komeilee yksi isännän tekemistä penkeistä.

Illan tultua ja kynttilöiden sytyttyä on tunnelma terassilla sellainen, että hiivin sinne monasti vällyihin kietoutuneena kuuma juomamuki kourassa. Kauan siellä ei tarkene, mutta jotain kummaa viehätystä tässä romussa on, koska aina sieltä tulen sisälle hymyssäsuin :))))

Something mysterious is this junk! When the candels are lighting I sit there with a hot cup and always I get happy feelings :)))
Have evening with full of feeling!

Tunnelmallisia iltoja myös teille!
Seija


11 kommenttia:

  1. Romuilu rules ;-D Tykkään tosi paljon sisäänkäynnin tunnelmasta!

    VastaaPoista
  2. Oi, miten kaunista! Romu on IN!!! Näyttää tosi kauniilta. ja käy hurjan hyvin talon väritykseen!!!!

    VastaaPoista
  3. Romu on parasta ja uudellen käytettynä tosi viehättäviä. Romua löytäessään iloitsee aina löydöstään ja alkaa suunnittelemaan uusia projekteja.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Kovasti olet puuhastellut terassin kimpussa ja lopputuloshan on UPEA!
    Minusta tuo runkopatjasäleikkö on hyvä idea ja hyvännäköinen!

    VastaaPoista
  5. Hienolta näyttää. Mä kans tykkään kovasti romuista.

    Mukavaa sunnuntain jatkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  6. No olet kyllä väkertänyt ja hyvin kierräteety.Mullakin on pihassa runkopatjan osa köynnöstukena, vanha saunapalli (en raaskinu tuhota) ja kuljetuslavoista rakennettu laatikko polttopuille. Toinen laatikko ulkona rakennettu vanhoista saunan lauteista.
    Loistavaa Seija

    VastaaPoista
  7. Amelia, kiva kun kävit vierailulla :)
    Kiitos Liisa!
    Marie Elisabeth's rum: Mukavaa sunnuntai-iltaa sinullekkin :))
    Kiitos Irma!
    Mukavaa sunnuntaita sinullekkin kisu :)
    Henrietta: on kiva kuulla, että muutkin levittelevät romuja pihalleen. Kiitos sulle ja mukavaa sunnuntai-iltaa :)))

    VastaaPoista
  8. Paljon olet terassia laittanut ja tuosta kakkoskuvasta mulle tuli ihan siirtomaatyylinen vaikutelma!! Terassilaudat on tosi hienon väriset! Nuo säkitkin on aivan ihania ja käyvät niin moneen tarkoitukseen!

    VastaaPoista
  9. Romut ovat aarteita.Ja sinullahan on siellä oikein aarreterassi.

    Mitä aiot tehdä talon väritykselle.Maalata puuosat vai.Kiinostaa koska meilläkin on keltaista tiiltä talo.

    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  10. Oikein hyvälle näyttää :) Kaikkea niiiin ihanaa! Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  11. Hilda: Terassilaudat saivat värinsä menneenä kesänä.
    JaanaElina: Ajatus on vielä muhimassa, mutta väritystä on tarkoitus keventää. Puuosien maalausta se pääosin on ja joidenkin "koristerakenteiden" tekoa :)
    Kiitos Mari ja mukavaa viikkoa sinullekin :)

    VastaaPoista

Hei kaikki kävijät, ilahdun kommenteistanne.
Hello, your comments make me happy.

Welcome,

Seija