Helena Anhavaa ja vanhoja kuvia

Viikkoni on ollut hyvin sisältörikas ja koskettava. Haluan jakaa kanssanne Helena Anhavan runon, joka on seurannut matkassani jo kauan ja muodostunut minulle jonkinlaiseksi elämänohjeeksi. Runo on kokoelmasta Kysy hiljaisuudelta itseäsi, 1974. Runon tunnelmin toivotan teille kaikille elämänmakuista loppuviikkoa.

This week has shown me many happiness and sorrows. I want to share with you one great poem of Helena Anhava. This poem has begome like maxim to me. It´s from the collection Kysy hiljaisuudelta itseäsi, 1974. With atmosphere of this poem I wish you all good weekend.

Naapurin tytöltäkö mallin kysyt,

naapurin tytöllä on oma tausta ja olot.

Sait toiset perintotekijät,

suunnista niiden mukaan,

oma lukunsa on jokainen,

oman biologiansa, psykologiansa, sosiologiansa

kolmiyhteys itsekukin.

Tutkimusta voi tehdä ryhmätyönä,

ihmiskuvausta ei,

ja näytelmässä johon jouduit

saat ihmiskuvasi tehdä yksin,

hyvin, hirveän yksin.

Älä yritä miellyttää muita,

hukut muiden virtaan,

joskus ajastaan jäljessä oleva

voi olla edellä aikaansa.

Pahinta mitä ihminen itselleen teki

on että hän väärensi itsensä.

Aina on oltava niitä joiden päälle saa sylkeä:

punikit, juutalaiset, romanit,

nyt tuli individualistin vuoro.

Ei yksi voi olla niinkuin kaikki,

eivät useimmat kaikistakaan ole

vaikka luulevat olevansa

tullakseen hyväksytyiksi.

Älä mene sukupuolten välisiin sotiin,

ole ihmisen puolella,

rakkauteen kuuluu ystävyys,

ystävyyteen rakkaus,

eikä kukaan ole niin vahva astia kuin luullaan,

ei lapsi, ei mies, ei nainen.

Meille annettiin tunto mielen sormenpäihin,

se on annettava eteenpäin:

ainoa silta toiseen ihmiseen

on virittyminen toisen mukaan.

Kun lapsen saat, katso malli sieltä

missä vaisto vielä on tallella,

katso lintua, kissaa, oravaa.

Ihminen, luonnosta vieraantunut,

puhuu toisin kuin tietää,

hänen on paha olla.

Mutta ihmisen poikasella on ohut iho,

ei höyheniä, ei karvaa,

se tarvitsee suojaa, suojaa, suojaa.

Ei elämäntaitoa voi opettaa,

se on opeteltava itse

hitaina hitaina vuosina,

ja kun jotain luulet oppineesi,

vuodet käyvät lentämään.

Kai se on niin tarkoitettu:

juuri kun vieras alkaa viihtyä,

tulee hyvästelyn aika.

Elämä toteutuu meissä,

nainen työssä ja lapsissa,

ei kenenkään tarvitse lähteä

itseään toteuttamaan.

Paljon et tarvitse:

hiljaisuuden, luonnon, lähimmäiset,

järjestys on tämä

jotta luopuminen helpottuisi.

Kysy hiljaisuudelta itseäsi,

kysy vielä sittenkin kun olet kyselemisestä uupunut,

se vastaa kyllä kun maltat odottaa,

joskus vuosien,

joskus vuosikymmenien perästä.

HELENA ANHAVA