Tervetuloa! Welcome! Bienvenue! Benvenuto! Välkommen!

Toivon, että viihdytte!
Hope, that you enjoy!




keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Takaisin normaalissa arjessa, hope so!






















 Hei kaikki blogikamut!

Aika on vierähtänyt kuin iltamissa rätin ja pesuaineen kaverina. Nyt alkaa olla talo puhdas ja savunhaju voitettu, mutta liki kaksi viikkoa siinä meni. En ihan äkkiä halua siivota :)

Kun alkoi tuo epäonnenputki, josta jo edellispostauksessa vuodatin, niin eihän se meinannut loppua lainkaan. Kahden viikon aikana on siis tsempattu lapsia, aiheutettu koko talon kattava savuvahinko ja puunattu jäljet, kaaduttu polvi ja ranne kipeäksi (vihoittelevat vieläkin vähän). Kovasta käytöstä hermostuneena (ilmeisesti) sanoi pesukone itsensä irti, jokin aika sitten korjatun takan pinta halkesi uudelleen ja jouduin perumaan kauan valmistelemani näyttelyn. Tuli hyvin testattua kuinka ikuisen optimistin pettymystensietokyky toimii :)

Ja kyllä se vaan pelittää! Tunteet on käyneet kyllä laidasta laittaan. Joinain päivinä olen opettanut pesukoneelle ja ämpärille kaikki kirosanat, joita osaan ja joinain päivinä on ollut ihan mukava puunata.

Tänään siivosimme autotallit ja "paketoimme" pihan lopulliseen talvikuntoon. Nyt saa tulla lunta ja räntää, enää ei tarvitse ajatella, että jotain olisi kesken ja jäisi talven alle.

Iltasella olen kutonut taas yhtä torkkupeittoa. Kutominen kun on rentouttavaa vaikka muuten olisikin väsyksissä. Laitan siitä kuvia seuraavaan postaukseen. Se valmistuu varmaan lähipäivinä.























Kuvat on ikivanhan luonnoskirjan sivuilta. Joskus 90-luvun alkupuolelta. Molemmat on tehty ulkosalla nopsasti. Pajunkissojen luonnostelun muistan: paleli vietävästi sormia! Ruusu on muistaakseni Koiranruusu ja se on luonnosteltu tuttavan pihalla.

Mukavia hetkiä elämäänne!

Seija

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Elämää - Life


Elämä on kummallista! Joskus se näyttää sujuvan hyvin mallikkaasti ja antavan iloa ja hyvää mieltä monelta kantilta. Sitten HUPSKEIKKAA ja kaikki onkin sekaisin. Minulla on ollut tällainen "hupskeikkaa"-viikko. Nuorimmaisellani on ollut vaikeita asioita elämässään ja hän on tarvinnut paljon vanhempiaan, vaikka aikuinen onkin.

Huolta ja väsymystä tasoittaaksemme päätimme mieheni kanssa järjestää itsellemme rentouttavan illan: Hyvää ruokaa ja juomaa jääkaappiin, sauna lämpiämään ja lenkille raikkaaseen syysiltaan. Kotiin tultua saunaan ja sitten ruokailua kynttilöiden ja takan valossa. Se tuntui tosi hyvältä suunnitelmalta ja suunnistimme jo valmiiksi hyvällä mielellä lenkkipolulle.

Virkistyneinä palailimme ja avasimme ulko-oven ja APUA!!!! Meitä vastaan pöllähti mustaa, paksua savua!!!! Syöksyimme molemmat suoraan saunalle. Vastassa oli musta seinä, siis savuseinä. Käsikopelolla avasimme pikaisesti pukuhuoneen oven ulos ja haparoimme tarkastamaan saunan kiukaan tilanteen.

Uskomatonta, mutta pelti oli vain vähän raollaan. Mieheni on aivan varma, että hän avasi sen kunnolla ennen tulien tekoa. Meillä on ollut aina puukiuas ja puu-uuneja ja takkoja. Olemme tuhannet kerrat lämmittäneet niitä ja tätäkin saunaa. Ja nyt kävi näin! En keksi mitään muuta syytä kuin sen, että stressin takia ajatus on muualla eikä toiminta ole niin tarkkaa kuin normaalisti.

Rentouttava ilta vaihtui kylmään,  savuiseen ja tuskastuneeseen iltaan. Olin juuri edellisviikolla saanut eteisen seinät maalattua ja kalusteet uusille paikoilleen. Sitä edeltävällä viikolla olin siivonnut kodinhoitohuoneen ja pukuhuoneen, joka on myös meidän pukeutumishuoneemme. Näissä kahdessa tilassa ovat kaikki käyttövaatteemme, iso osa liinavaatteita ja myös kaikki ompelutarkikkeeni. Nyt siellä olivat myös kahden kurssin työtarvikkeet.

Silmät kirvellen tuuletimme koko asuntoa kaiken iltaa. Ulkona lämpötila laski kohti nollaa ja taivaalta tuli räntää! Onneksi on iso katettu terassi talon suojaisalla takapihalla. Viritimme sinne pyykkinarut ja kannoimme kaikki vaatteet henkareineen pihalle. Toivoin, että kaappien ovet olisivat suojanneet niitä niin paljon, ettei kaikkea tarvitsisi pestä. Muutenkin tyhjensimme pahimmin savustuneet saunan, pesuhuoneen, pukuhuoneen, kodinhoitotilan ja ulkoeteisen tavaroista. Terassit näyttivät muuttokuormalta!!! Kuvia olisi nyt jälkikäteen ihan kiva olla, mutta tilanne oli niin akuutti, ettei siinä kamera mielessä käynyt.

Väsyneenä ja hämmentyneenä söimme savuiset shaalit harteillamme salaattia puolilta öin ja sitten painelimme nukkumaan yläkertaan, joka onneksi ei ollut aivan yhtä savuinen kuin alakerta.

Aamu alkoi lasillisella vettä. Sitten pesukone pyörimään ja harjat ja pesuaineet kehiin. Pesimme kaikkien viiden huoneen seinät, katot ja lattiat. Kuurasimme kaikki kalusteet. Mies pesi kiukaankin. Haju miedontui huomattavasti, kun saimme noen pois kalusteista. Huh, mikä homma! Koko päivän pakersimme ja illalla kaaduimme rättiväsyneinä sänkyyn. Seuraavana päivänä taas jatkettiin. Pyykkiä on pesty enemmän kuin 20 koneellista. Tolua on käytetty 2 pulloa, ikkunan pesuainetta pullollinen, tuuletus jatkuu edelleen. Eilen pesin hallin katon ja seinät. Pikkuhiljaa on käytävä läpi kaikki ison talon pinnat ja koko ajan nenässä haisee savu.

Olin sopinut näyttelyn pidosta marras-joulukuussa paikallisissa kirjastoissa. Jouduin perumaan sen tapahtuneen vuoksi. Osa töistä on savusia ja aika menee asunnon puunaamiseen. Kaikki edeltävien viikkojen työ sisustuksen parissa menee uusiksi. Joka ainoa tavara on pestävä ja kuluu varmasti pari viikkoa, ennenkuin nenäni hyväksyy asunnon hajun normaaliksi. TULIHAN KUNNOLLA TEHTY JA TARPEEKSI VARHAINEN JOULUSIIVOUS!!!!

Ja kun alkaa tapahtua, niin sitten tapahtuu! Päätin tänään pitää taukoa puunaamisessa ja käydä katsomassa äitini ja isoäitini haudat talvikuntoon. Tarvikekassit käsissä kuljin hautuumaan alas viettävää polkua ja HUISKIS!  Siinä minä olin vatsallani märässä maassa, suu täynnä hiekkaa, nenä ja ylähuuli rikki, vasen ranne vääntyneenä, vasen polvi kipinöiden ja vaatteet ravassa. Kolme kassia tavaroineen huiskin haiskin pitkin polkua. Polulla olleen kiven päällä oli irtonaisia lehtiä, jotka peittivät kiven. Astuin siihen ja lehdet luistivat jalkani alta. Mitään ei ilmeisesti ole isommin rikki, koska sain kaksi hautaa kunnostettua ja itseni kunniakkaasti kotiin. Ranne ja polvi ovat turvoksissa, mutta liikkuvat, eivätkä kipuile pahemmin. Naaman ruvet saa meikillä piiloon ja ne paranevat viikossa.

HUHHUHHUIJAAA!!!! On jotenkin voipunut olo. Mutta elämässä on hyvääkin. Lapseni on saanut asiansa järjestymään. Pikkuprinsessa tulee huomenna katsomaan mummia ja vaaria. Aikatalut väljentyivät näyttelyn peruunnuttua eivätkä hiuksetkaan haise enää savulle!!!

Kuvat ovat alakerran vierasvessasta. Huvittavaa laittaa niitä tällaiseen tarinaan, mutta elämään nyt vaan mahtuu kaikenlaista yht´aikaa :)))

Tälläkertaa en jaksa kääntää englanniksi. Toivotan teille rentoa ja ennenkaikkea savutonta viikkoa :)))
Seija

maanantai 11. lokakuuta 2010

Eteinen, lusikkaloota ja koruja - Entry, spoonbox and trinket

Heipparallaa taas!  Tältä näyttää meidän eteisen yksi seinä siivoilujen jälkeen. Tuo ruskean ja valkoisen liitto on meidän kodin arkea nyt mun tuunailujen alettua tuottaa tulosta :))) Saas nähdä miten siihen tottuu .. hiukan hakee vielä tuntumaa.

Naulakko on ikivanha ja alkuperäisessä värissään. Olen ostanut sen vuosia sitten kirpputorilta. Muistitaulu on toimistokamaa kaatiskuormasta, ehostin sen maalilla ja tekstillä. Oikealla keinuu lahjaksi saamani keiju. Pöydässä on kaksi laatikkoa, jotka toimivat hyvin pikkusälän kerääjinä. Näytän muita seiniä ja kokonaisuutta, kunhan olen niihin itse jotakuinkin tyytyväinen :)))

This is one wall in our entry. Brown and white are new password in our home nowadays. It takes a little time to habituate it.

Sitten on pakko kertoa, että ostin uuden lusikkalaatikon! Se on mun mielestä tosi nätti ja ennenkaikkea se parantaa meidän keittiön laatikoiden käyttöastetta ihan tuhottomasti. Sain sen ansiosta leivinpapereille yms. oman laatikon. On taas yksi sotkupesä raivattu!!!

I get new spoonbox and I like it! Now I have one hole box where I put all our kitchen pappers. One messnest less!!!!

Tässä vielä muutama aikaansaannos. Huovutettuja helmiä läpikuultavassa nauhassa. Korun tausta ei ole paras mahdollinen kuvauksen kannalta. Nämä ovat hienot mustaa tunikaa vasten!

Näissä on nauhana vahattu nyöri ja huopahelmien tai oikeammin pallojen välissä puuhelmet. Tämä on edellistä lyhyempi ja ihanan pullukka!!! Tykkään molemmista kovasti ja olen niitä jo käyttänytkin aika paljon.

I made some felt trinket. I like them lot!!! 

Korujen tausta on suuri jalallinen tarjotin, jonka olen joskus raahannut Agadirista :)))

Wonderful evening!
Ihastuttavaa iltaa!
Seija

lauantai 9. lokakuuta 2010

Romuja, tervetuloa! - Junk, welcome!




Nyt on teemana romuilu!!!! Käytin tänä syksynä sisäänkäynnin somistuksessa kaikkea mahdollista ja mahdotonta vanhaa kotoa ja luonnosta löytynyttä. Vain kukat ja kynttilät hankin kaupasta.

Aloitin projektin tyhjentämällä ja pesemällä koko terassin. Sitten haalin kaikki romut kädenulottuville ja sisäänkäynti näytti todellakin romuvarastolta!!! (Voi olla, että joidenkin mielestä näyttää edelleen :)))) Oli ruostunutta maitotonkkaa, harmaantuneita lautoja, laatikoita, betonin kappaleita, ruostuneita runkosänkyjä, säkkejä, kiviä ja vaikka mitä :)))

Tila on seitsemän metriä pitkä ja noin puolitoista leveä. Katos ja terassi yhdistävät talon autotallirakennukseen, jossa on pääovea vastapäätä varaston ja puuliiterin ovi. Kuva on otettu niiden edestä. Oikealta kuljetaan pari postausta aiemmin näkyneelle aurinkoterassille. Vasenta reunaa rajaa kolme suurta muurikiveä, jotka ovat vanhan rakennuksen kivijalasta peräisin. Niiden kanssa on rajattu kaksi kulkuaukkoa.

Talon värit ovat olleet alusta asti ongelma kaikenlaisen somistuksen kanssa. Tämä talo selvästi ilmaisee väreillään olevansa myrkyllinen! Mutta se on ensi kevään listalla. Nyt yritän ohittaa niiden ärsyttävän vaikutuksen parhaani mukaan.

Ovessa on vaahteranlehtikranssi. Sen vasemmalla puolella ruosteisessa maitotonkassa vaahteranoksia ja niiden edessä oranssissa puulaatikossa kanervia. Myös vanhan mehumaijan alin osa on päässyt callunoiden pesäksi suuren kiven päälle.
Yläkuvassa hyvin näkyvä penkki on rakennettu omalta pihalta kaadettujen puiden pölleistä ja vanhasta kellotapulin ovesta. Sen edessä on toinen kanervalaatikko, jotka nekin ovat armeijan varustelaatikoita.


Penkille nostin yhden suurista lyhtyistä ja päällystin pari tyynyä kahvisäkeillä. Penkin yläpuolelle rakensin vanhasta laudasta ja kaapin perukoilta löytyneistä tarpeista naulakon, johon tein tervetuloa-kyltin niinikään vanhasta laudasta. Punainen kranssi on oman pihan korallikanukoista tehty. Hevosenkenkä on löytynyt lenkkipolulta ja penkin alla olevat ruosteiset jättinaulat ovat lionneet Kymijoessa vuosikausia ja ne on nostettu pioneerien toimesta jokea siivottaessa. Niiden alkuperää en tunne, mutta pelastin ne  kaatopaikkakuormasta.

Vasemmalla näkyy ruosteinen ritilä, joka on kahden runkopatjan muodostama seinäke. Olin varma aloittaessani, etten sitä siihen jättäisi ja sanoin itselleni vain kokeilevani. Siinä se kuitenkin nyt on ja joka päivä siitä tykkään enemmän. Se on juuri niin krouvi kuin voi odottaakkin. Lisään sen yläosaan myöhemmin havuköynnöksen ja itse ritilään laitan valot. Sen edessä on joesta niinikään pelastettu ikivanha lauta parin harkon päällä. Laudalla on kynttilöitä säilykepurkeissa. Tuolit saivat kahvisäkit hupuikseen ja yhden säkin pistin matoksi tähän ryhmään. vielä pari koivupölliä, ruskaisia oksia peltipurkissa ja lisää lyhtyjä.

Pöydän yläpuolella roikkuu kolme korallikanukan oksista kaaospunonnalla tehtyä palloa. Pöydällä on säkissä pieni tarhakataja ja valkoiseksi maalatussa saviruukussa valkoinen syklami jäkälän ympäröimänä. Taustalla olevan taulun olen rakentanut pari vuotta sitten. Siinä on mustaksi maalatulla vesivanerinpalalla erilaisia puiden oksia kukiksi sommiteltuna. Sillä on myös kaksi samankokoista kaveria, jotka nyt eivät mahtuneet tähän tilaan. Toinen on käpytalu, jonka tausta on peitetty yksittäisillä suomuilla ja seassa on männynkävyistä muotoiltuja kukkia. Toinen on rakennettu kotipihalta kerätyistä erivärisistä kivistä. Pöydällä on tietysti myös kynttilöitä ja teemaan sopivasti kirpparilta ostetulla tarjottimella säilykepurkeissa. Liinan olen virkannut komekymmentävuotta sitten! Pieni kranssi on oman pihan villiviineistä. Pöydän alla on vanha kori, joka on täytetty haapaklapeilla. Niiden pinta on hurmaavan harmaa!!!
 Suurten kivien eteen asettelin callunoita ja kiviä. Callunat istutin purkkeineen betonilaattoihin, joissa  on reikä keskellä. Olen valanut ne vuosia sitten ja aikomus oli tehdä niistä japanilaista kivilyhtyä muistuttava lyhty, mutta niistä tuli niin painavia, että lyhdyn kasaus on aika mahdoton urakka.


Rappurallin molemmin puolin laitoin suuret ruukut ja rakensin niihin kanaverkosta pallon, jonka peitin sammaleella. Sammalpallon takana lyhtypöytänä komeilee yksi isännän tekemistä penkeistä.

Illan tultua ja kynttilöiden sytyttyä on tunnelma terassilla sellainen, että hiivin sinne monasti vällyihin kietoutuneena kuuma juomamuki kourassa. Kauan siellä ei tarkene, mutta jotain kummaa viehätystä tässä romussa on, koska aina sieltä tulen sisälle hymyssäsuin :))))

Something mysterious is this junk! When the candels are lighting I sit there with a hot cup and always I get happy feelings :)))
Have evening with full of feeling!

Tunnelmallisia iltoja myös teille!
Seija


keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Hämähämähäkki - Itsy bitsy spider

Iiiik!!!! Tällainen hämppy oli kutonut verkkonsa yhtenä yönä meidän keittiön ikkunan ulkopuolelle. Mittaa tällä otuksella oli etujalkojen kärjestä takajalkojen kärkeen noin kolme senttiä. En oo ikunas nähnyt näin isoa aiemmin!!!

Hienon verkon se kutoi. Verkko peitti kolmiona puolet ikkunalasista, joka on metrin korkea ja 70 cm leveä.

This spider was outside of our kitchen´s window. It was nearly 3 cm long and it wove large cobweb. 
 

Seurailin sitä kaksi vuorokautta. Se ilmestyi päivystämään verkkonsa keskelle heti aamusta. Missä lie ikkunanpuitteen kolossa piileskelli yönsä.

I observed it two days. It came from it´s hideout early morning and waited hole day something to eat.
 
 Heti kun verkko heilahti se liikkui yllättävän ketterästi saaliin luo ja alkoi paketoida sitä. Tässä paketissa on kärpänen.

When the cobweb jerked, it moved agilely to catch and began to wrapped up it. In this package was a fly.

Ruokahalu oli kova. Kerralla veteli paketoimansa evään ja sitten taas uutta odottamaan.

It had good appetite. It ate the fly whitout stopping and then waited a new one.

Siinä se kytisteli, kunnes se ei enää eräänä aamuna ilmestynytkään saalistamaan. Jollain muulla oli ollut nälkä. Verkko repaloitui vuorokaudessa hämpyn katoamisen jälkeen.


Ihmeellinen, kaunis ja julma on luonto. Oli kiva katsella tämän hämpyn touhuja aitiopaikalta.

It stalked, until one morning it was not there. Some other has eaten. The cobweb broke up in one day.

So wonderful, beautiful and unkind is nature.

Mukavaa keskiviikkoa ystäväiset!
Have a nice wensday my friends!

Seija

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Piha ennen talvilepoa - Backyard before winter



Hei blogiystävät!

Olen unohtunut kodin syyskunnostukseen niin, että blogin päivitykset ovat jääneet tosi vähäisiksi. Meillä ovat huonekalut vaihtaneet paikkoja, olen maalannut eteisen ja keittiön seinät, sisustanut etuterassin syyskuntoon ja singahdellut tapani mukaisesti asiasta ja paikasta toiseen.

Hiukan ovat järjestelyt vielä vaiheessa ja valmistuvat kaikki suht´samaan aikaan, joten saatte kuvia nähdäksenne kohta enemmänkin. Tämän postauksen kuvat ovat pihalta ennen syyssiivoilua ja kalusteiden huoltoa. Kuvien latauskin onnistui tällä kertaa ihan nopsasti. Liekö tuossa bloggerissa vain tilapäisiä häiriöitä, toivottavasti:)

Hello my blog friends! I have been forgotten in my decoration works and so I failed this blog. I´ve paint walls of our kitchen and outer hall, change order of furnitures, decorating our entre and many other place. I´ll show photos of them nearly days. Photos of this text are from our garden berofe we pick those furnitures and put them in the stock.




Takapihan ruusut ovat innostuneet kukkimaan uudelleen. Europenassa on valtavasti kukkia ja uusia nuppuja kymmenittäin.

Roses in the backyard blossom again. This is Europena.



Haen niitä kohta sisälle sulostuttamaan sunnuntaitamme.
Many buds are waiting to open out. I`m going to pick some of them.




Myös keltaiset jaloruusut kukkivat uudelleen.
Yeollow roses blossom too.



Krassit ovat innoissaan vallanneet koko penkin ja kukkivat täysillä. Siemeniä ei näy vielä lainkaan. Toivottavasti ehtii siementää ennen kovien pakkasten tuloa, että saan ensi kesän siemenet talteen.

Cresses have conquer the hole flowerbed. I hope that I´ll get seeds of it for next summer.



Sitruunamelissa, kynteli ja kehäkukat kukkivat myös. Niistäkin saa kivoja kimppuja somistuksiin.

Lemon balm, savory and marigolds are blossom too. I´ll pick litlle bouquets and use them like decoration.



Tämän kukan nimeä en tiedä. Sain sen alun naapurilta, joka oli saanut sen taas joltain muulta. Mikäli tunnistat kasvin, olisi kiva tietää sen nimi.

I don´t know the name of this flower. Do you? 



Sinipallo-ohdake on kuivan paikan kasvi ja on kukkinut heinäkuusta asti. Sen kukinnot ovat nyt jo roskaisen näköisiä.

This is blue ball thistle. I translate the names straight and it´s probably wrong in English.



Tässä on The President -jalokärhö. Jouduimme siirtämään sen ritilän toiselle puolelle terassin kunnostuksen yhteydessä. Siirto tapahtui nuppuvaiheessa ja luulin, ettei se kukkisi lainkaan. Yhden kukan kuitenkin teki ilokseni. Kun suojaan sen hyvin talveksi niin saan nauttia ensi kesänä kahdesta kukinnasta: vanhoilla versoilla kesäkuussa ja uusilla heinä-elokuun taitteessa.

This is The Presidet -climber. I moved it when it had buds and I´m amazed that it blossom.



Pihan pensaista osa on hienossa ruskassa. Aika monet kasvit innostuivat sateiden alettua uuteen kukintaan. Toivottavasti se ei haittaa niiden talvehtimista.

Nyt lähden pesemään kynttilöille lasipurkkeja ja viimeistelemään sisustuksia. Oikein mukavaa sunnuntaipäivää teille kaikille. Palaan pian :)

Now I go to dish some glasspots and put candels in them. Have very pleasant sunday! I´ll been back soon :)

Seija